Riimut

iimut olivat alunperin pohjoisten germaanien käyttämiä kirjainmerkkejä. Puisiin keppeihin kaiverretut riimut välittivät tietoja elämän eri aloilta. Riimukiviä pystytettiin taisteluissa kaatuneiden sankareiden muistoksi. Aseita ja tarve-esineitä koristeltiin riimuilla. Viikinki- ajan Islannista on säilynyt pyöreille kiville kaiverrettuja ennusriimuja.

Riimut eivät olleet pelkkiä kirjainmerkkejä vaan niihin uskottiin sisältyvän salattua viisautta. Viesteissä ne vahvistivat välitettyä sanomaa. Tarve-esineissä niiden tarkoitus oli suojella kantajaansa. Puuhun tai muuhun luonnonmateriaaliin kaiverrettuja tai maalattuja yksittäisiä merkkejä käytettiin oraakkelina, antamaan neuvoa elämän eri tilanteissa.

Riimujen historiallisesta alkuperästä ei ole varmuutta. Osan symboleista on arveltu olevan peräisin esim. etruskien käyttämistä kirjainmerkeistä. Riimu-sanan alkuperäksi on ehdotettu gootinkielen salaisuus-sanaa.

Mytologinen selitys löytyy: Muinaispohjoismaisessa Edda-runoelmassa kerrotaan jumalten kuningas Odinin lahjoittaneen riimut ihmisille. Hän ripusti itsensä yhdeksäksi päiväksi elämänpuuhun. Palkkioksi hän sai riimut. Eddaan samoin sisältyvässä Sigdrivan laulussa valkyyria Sigdriva opettaa hänet pelastaneelle sankarille, Sigurd Favnesbanelle riimujen salaisuuksia. Riimujen jumaliin viittaava alkuperä näkyy vielä monen riimun nimessä, esim. riimu Inguz viittaa maskuliinisen hedelmällisyyden Ing-jumalaan.

Riimut olivat siis alunperin eri luonnonvoimien tai niiden taustalla vaikuttamassa uskottujen jumalien symboleja. Ne syntyivät aikana, jolloin ihmiset elivät läheisessä ja kunnioittavassa suhteessa luontoon. Uskottiin, että tarkkailemalla luonnon lainalaisuuksia on mahdollista ymmärtää paremmin ihmistä ja hänen elämänsä eri vaiheita. Vertailu, metaforinen ajattelu, on riimujen toimintatapa. Esim. riimu Kano on alkuperäiseltä merkitykseltään tuli tai palava soihtu ja vastaa K-kirjainta. Nykyajan riimutulkinnoissa sen arvellaan viittaavaan ihmisen omiin taitoihin, luovuuteen ja valaistumiseen.

Viikinkien valloitus- ja kaupparetket levittivät riimut eri puolille Eurooppaa mm. Brittein saarille, Ranskaan ja Venäjälle. Futharkista kuten riimustoa, sen ensimmäisten merkkien: f, u, th, a, r, k mukaan kutsutaan, syntyi ajan kuluessa useita hieman toisistaan poikkeavia versioita. Vanhin tunnettu riimusto on 24 merkin järjestelmä "vanhempi futhark" n. vuodelta 200 jKr. Viikinkien käytössä se supistui 16 merkkiin.

Tässä on käytetty lähtökohtana versiota vanhemmasta futharkista, johon tosin on liitetty vielä myöhemmällä ajalla lisätty 25:s ns. tyhjä riimu (Wyrd). Vanhempi futhark jakautuu kolmeen kahdeksan merkin perheeseen eli etthiriin, joista kukin on omistettu eri viikinkijumalalle:

Freijan riimut: Fehu / Uruz / Thurisaz / Ansuz / Raidho / Kano / Gebo / Wunjo
Heimdallin riimut: Hagalaz / Nautiz / Isa / Jera / Perth / Eiwaz / Algiz / Sowelu
Torin riimut: Teiwaz / Berkana / Ehwaz / Mannaz / Laguz / Inguz / Dagaz / Othila

Viikinki-ajan jälkeen riimut hävisivät lähes kokonaan. Pisimpään ne säilyivät Ruotsissa, Taalainmaalla, missä niillä on koristeltu käyttöesineitä vielä 1700-luvulla. Nykyaikana on kiinnostuttu uudestaan riimuista. Entisissä viikinkimaissa halutaan pitää yllä esi-isien perintöä ja ymmärtää heidän maailmaansa. Riimujen mystinen puoli puhuttelee ja niitä on sovitettu oraakkeli- tai itsetutkiskelukäyttöön.

Lähdeteoksia:
C.G. Hansson: Lägg runor om din framtid 2006
Harri Paasio: Riimut -viikinkien oraakkeli 2001
Joanna Sandsmark: Explore your destiny with runes 2006
Lars Magnus Enoksen: Lilla boken om runor 2008